Yksi viime viikkojen lukuelämyksistä on ollut Philippe Guicheteau:n Sunnuntaikirjeitä Suomesta (Tammi 2008). Kirjoittaja on asunut ja opettanut ranskaa Suomessa parikymmentä vuotta. Kirjeissään Ranskassa asuvalle ystävälleen hän kuvaa oivaltavasti ja hauskasti täällä kokemiaan asioita. Kieli-ihmisenä hän on kiinnittänyt huomiota esimerkiksi radiossa johonkin sanaan, joka kuulostaa erityisen komealta, aggressiiviselta, rajulta, rauhoittavalta tai korealta vaikkei hänellä ole aavistustakaan mitä se tarkoittaa.
Guicheteau:n lempisana on muurahainen. Hän opastaa ranskalaista ystäväänsä: Lausu se mouu ra haille nène. Painota kunnolla alun m:ää ja sitä seuraavaa pitkää ou:ta, täräytä r hyvin kevyesti, älä unohda ääntää h:ta äläkä venytä lopun è:tä, kuten ranskalaisilla on taipumus tehdä.
Vaikka se on vaikeaa, hän kehottaa harjoittelemaan ja yrittämään lausua sana pehmeän kostealla, trooppisella äänellä. Lopuksi kirjoittaja kysyy: Kuinka noin pitkä ja raukea sana voi tarkoittaa niin pientä ja riuskaa eläintä? Ranskaksi muurahainen on fourmi.
--- --- ---
Joskus kuulin joidenkin unkarilaisten suomen kielen opiskelijoiden keränneen myös suosikkejaan. Huolellisesti ääneen lausuttuina nämä ovatkin hauskoja: Tutuntuntuinen sekä Luulitko minua joksikuksi muuksi?
Murresanoista oma suosikkini on lumsae. Terveiset vaan Konneveden suuntaan, onkohan tätä vanhan lumen surmaa esiintynyt siellä viime päivinä?
