Kevään merkit eivät saaressa juurikaan vielä näy, mutta kuuluvat kyllä, pikkulintujen jatkuvasti lisääntyvänä lauluna. Viikon aikana, jonka olen nyt täällä tällä erää ollut, kevään edistymisen huomaa lisäksi oikeastaan vain veden lisääntymisenä järven jäällä. Vesi tulee näkyviin paikka paikoin moottorikelkkaurien kohdalta ja myös sukset uppoavat lumen alla olevaan muutaman sentin vesikerrokseen. Hiihtoreittiä onkin pitänyt muuttaa, järven eteläpäässä olevan Hirvisalon saaren ja mantereen välisen salmen läpi ei enää pääse.

Myös "omaan" saareen johtavalle jäätielle on noussut vettä muutaman kymmenen metrin matkalta. Ei paljoa, kyllä siitä ajamaan pääsee, eikä se vielä pitkään aikaan vähennä jään kantavuutta.

Postinkin olen hakenut viime päivinä suksilla. Vaikka maisema on vielä aivan talvinen - maaliskuu ei vielä näytä maata, niinkuin vanha sanonta lupailee - on kuitenkin sen verran lämmintä jo, että pysähdyin eilen ja tänään lukemaan Hesaria reitille osuviin pikkusaariin. Molemmat saaret ovat hyvin pieniä, vain muutama puu kasvaa niissä. Vain toisella niistä on peruskartassa nimi, Oravaluoto.