Saareen ei pääse Jouluksi, se kävi ilmeiseksi jo viime viikolla, sään lämmettyä. Sääennusteet ovat jo noin kolmen viikon ajan menneet samalla tavalla: viiden vuorokauden ennustejakson lopulle on ennakoitu pakkasia, mutta tiedote on sitten aina päivä päivältä muuttunut leudommaksi, ja samoin toteuma. Saa nähdä miten käy nyt, tänään ennuste näyttää yli kymmenen asteen lukemia pyhien päätteeksi. Jos menee niin, saareen voisi yrittää vuodenvaihteen seutuvilla.

Kaupungissa viihdyn toki Joulunakin, ja kaupunkijoulua olen viettänytkin useimmin. Viime viikonloppuna kävimme joulutunnelmaa katsastamassa Porvoossa. Porvoo on syntymäkaupunkini, jossa tosin en varsinaisesti ole asunut, vanhemmat muuttivat Lahden seutukunnalle pian syntymäni jälkeen.

Porvoossa on aina mukava vierailla, jo reitti sinne Lahdesta Porvoonjoen vartta, pienempiä teitä, Orimattilan, Pukkilan ja Askolan kautta, on varsin viehättävä kaikkina vuodenaikoina. Vanhan Porvoon keskiaikainen asemakaava toimii hyvänä kehyksenä erilaiselle joulutarjonnalle, jota kortteleissa olikin paljon. Glögikojuja Keski-Euroopan tapaan ei ollut montaa, muuta tarjontaa kyllä runsaasti ja väkeäkin. Porvoon jokirantaan muutama kuukausi sitten avattu Wahgren´s oli onnistunut valinta lounaspaikaksi.

Porvoosta tuli hankittua lähinnä kirjoja, niin antikvariaateista kuin paikallisesta tehtaanmyymälästä WSOY:ltä (kirjapainomyymälä kuullostaisi kyllä mukavammalta sanalta). Kovin erilaisten runoilijoiden tekstit odottavat nyt pinossa, Jouni Inkalan ja Anna-Maija Raittilan; ensinmainitulta valittuja runoja ja jälkimmäiseltä mittavaa päiväkirjaa. Muut viime aikojen kirjahankinnat ovatkin vanhempaa tuotantoa, lähinnä kirpputoreilta: Juhani Konkkaa 40-luvulta (Riisutut naamiot) Leo Kalervoa 60-luvulta (Pyörille rakennettu, alaotsikkona Syvälle nyky-yhteiskuntaan porautuva romaani kiitolinjamiesten elämästä), Veikko Haakanaa niinikään 60-luvulta (Arkuntekijä). Sillanpään muistelu Poika eli elämäänsä oli myös tähän saakka puuttunut hyllystä.

Uusista kirjoista on hankittu kirjastosta Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin. Se on kansalaisopiston kirjallisuuspiirin käsittelyssä tammikuussa, samoin kuin Sofi Oksasen Puhdistus.

Taantuma näkyy kustannusalallakin, tietenkin. Kovaa kaunoa ilmestyy ensi vuonna vähemmän, harrastekirjoja enemmän. Vähälevikkisempi tavara, muunmuassa klassikot ja runous jäävät kokkauksen ja koiranhoidon varjoon kustantamojen ensi kevään katalogeissa, niinkuin Mervi Kantokorpi totesi radiohaastattelussa eilen.

Kirjat myötävaikuttivat mukavaan kohtaamiseen viime viikolla. Mainiossa kirjakauppa Tarinassa pidetyssä Lassi Nummi -illassa tapasin entisen opettajani. 40 vuoden jälkeen muisti heti, käsialani (?) oli erityisesti jäänyt mieleen.

- Vieläköhän muuten noihin aikoihin, kokeilu-peruskoulun ala-asteella ollessani, sekoitin sanat kaneli ja manteli? Muistan, että lapsena oli vaikea palauttaa mieleen, kumpi oli kumpi. Joulupuuroon kuuluivat kummatkin sanat ja vain kerran vuodessa niille oli käyttöä, niinkuin tietenkin kaikille jouluun kuuluville sanoille, joita lapsista on varmasti paljon. Nykyisin tuttavaperheen poika, samanikäinen, sekoittaa hyasintin ja croissantin.

--- --- ---

Joulu on aina lukemisen aikaa, vaikka minulla tietenkin on nyt aikaa siihen muulloinkin. Jouni Inkala kirjoittaa kirjoista ja kielestä, lukemisen ylistyksestä, teoksessa Minuutin ja sen puolikkaan laajenevassa universumissa (2007):

Kieli on parveke, mille tullaan seisomaan

kaikkein kauneimpana kesäpäivänä

ja sillä odotetaan iltaan, vielä yöhön

asti jotakuta alapuolelle saapuvaksi.

Jotakuta, ketä emme ehkä edes tunne

mutta tiedämme muistuttavamme,

sanan, tavun, kirjaimen verran.

Kieli on parveke, ja kansanjoukot tulevat

joko hurraamaan tai kiviä heitellen

osoittamaan mieltään sen alle. Silloinkin

kun seisot hiljaa yksin keskellä viinitarhaa

ja annat tuulen ja auringon palmikoida

hellästi jokaisen ajatuksesi, niin kuin

elämän joskus, pidellessä elämäänsä, kädessään.