Tietokone on taas kunnossa, ja pääsen päivittämään blogiakin. Tietokoneilla on joskus ihan oma logiikkansa. Laite ehdotti käynnistymistä "vikasietotilassa", sietämättä kuitenkaan sitäkään. Windows ei käynnistynyt, ja kovalevy piti vaihtaa. Asia hoitui entisellä työpaikalla - kone on aikanaan hankittu sieltä - mukavasti pelkkien osien hinnalla.

--- --- ---

Viime viikon pikkupakkaset yllättivät saaressa asujan perjantaina: en päässytkään kotiin vietettyäni viikkoa kaupungissa. Pieni lahti, jonka pohjukassa mantereella venevaja on, oli jäätynyt. Parinsadan metrin verran rannasta vain, mutta kuitenkin niin, että varsinkaan vähän epävarmalla veneellä ei ollut matkaan lähtemistä. Pari senttiä paksu jää kyllä murtui veneen painon alla sitä mukaa kun sain työnnettyä veneen jään päälle, mutta soutaminen ei tietenkään käynyt päinsä ilman että jäätä olisi rikkonut leveämmältä. Sekin olisi saattanut vielä onnistua, mutta veneen pohjan paikkaus petti. Isänpäivää vietimme sitten kaupungissa; varsinkin nuorimman toivomat koronakisat toteutetaan myöhemmin.

Nyt viime viikon jäistä ei ole tietoakaan, ja käytössäni on myös ehjä vene. Sillä toin tänään muutaman päivän venevajalla odotelleet auton kesärenkaat saareen. Huomisen päivän urakkana on soutaa tänne styroksilevyjä. Mökin vanhan ja uuden puolen välinen oviaukko on tarkoitus pitää niillä suljettuna talvikuukaudet ja asua siis vain osaa mökistä. - Riittääköhän levyjen sitominen toisiinsa, vai onkohan niiden painoksi veneeseen saatava jotain muutakin? Tuuli on ollut tänäänkin paikoin navakkaa järvellä ja vene on hyvin matalalaitainen.

Rulla lasivillaa on myös tuotu saareen, tuttavien omakotitalotyömaalta joutanutta. Ikkuna- ja oviaukkojen eristystä aion parantaa. Kun pakkasta ei ole vielä juuri ollut, takkauuni on riittänyt pitämään mökin vanhan osan lämpimänä ilman sähköpattereiden käyttöä, mutta talvea varten eristeiden tarkistus on tarpeen.

Saariympäristöön sopii ote Harri Tapperin uudesta kirjasta, viime päivien lukuelämyksestä. Ilmoille haihtuvat polut -kirjaan (Atena 2008) Tapper on valinnut omasta tuotannostaan mielilauseitaan. Lapset arvelivat, että vene ei ollut hyvä vaan huono, koska vuoti sisään eikä ulos. Kannattaisi nimenomaan rakentaa veneitä, jotka vuotavat ulos.

Teos on mainio; Jarmo Papinniemi toteaa osuvasti kirjan jälkisanoissa sen olevan kirjailijan muun tuotannon osista koottu komea virkemuuri. Papinniemen mukaan Tapper kirjoittaa rytmikästä, ilmaisuvoimaista proosaa, jossa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla konkreettinen ja käsitteellinen. Se toteutuu muutaman virkkeen kokonaisuuksissakin. Vaaleista alkaa olla jo aikaa, mutta poimin vielä tämän: Piihomaa vielä sanoi, että tuottaakos mies ja ääni -periaate oikeutta syrjässä asuvalle. Kansalaisella saattaa olla kolmekymmentä kilometriä äänestyspaikalle. Hän ei siirry sinne yhtä helposti kuin kirkonkylässä asuva, joka voi lakitta päin hilpaista äänestämässä ja kussa samalla reissulla.