Vuosikasvu

Aika päättää blogi

2009-10-19T15:44:01+03:00

Niinhän siinä kävi, hyvistä aikomuksista huolimatta, että blogi pysähtyi paikalleen kesän kynnykselle.

Elokuisen valokuvanäyttelyn valmistelu edellytti kesäviikkojen aikana pitkää istumista koneen ääressä, ja jäljelle jääneen ajan sitten käytti mieluummin jo muuhun.

Toisaalta kesä myös sulki ympyrän: neljän vuodenajan jakso saaressa täyttyi. Toinen kesä ja syksy ovat toki tuoneet mukanaan tutut, upeat elämykset, toistuessaan syvempinäkin, luonnon kiertokulkua konkretisoiden. Olen kuitenkin huomannut, että kokemusten sanallistamiseen ei enää ole samanlaista tarvetta. Luontokokemuksethan ovat olleet punaisena lankana blogissa, muut aiheet ovat olleet sivupolkuja.

Tämä onkin blogin viimeinen kirjoitus. Saarielämäni jatkuu toistaiseksi, mökin käytöstä ainakin ensi kevääseen saakka on sovittu. Kokemuksistani osa tallentuu kuvien muodossa osoitteeseen http://anttilaitinen.kuvat.fi/kuvat

--- --- ---

Järvi on vielä sula, jääriitettä on kuitenkin ollut jo saarenkin rannassa. Mantereen puolella, venevajan suojaisessa lahdessa, joutui viime viikolla jo rikkomaan jäätä n. 30 metrin matkalta ennen kuin pääsi soutamaan saareen. Viime syksynä kulku saareen estyi vasta marraskuun 26. päivä, ja takaisin päästiin taas Joulun jälkeen. Tuleekohan tänä vuonna rospuuttoaika aikaisemmin?

Tein eilen postinhakureissulla paikallisen isännän kanssa kaupat pienestä polttopuuerästä, jonka soudin tänään saareen. Kuution kuljettamiseen soutuveneellä tarvittiin vain kaksi reissua. Halkoina otin, kuljetus oli kätevintä niin. Lisää hankin sitten, kun saa tuotua jäätä pitkin. Tänä vuonna saaresta saa polttopuuta vain vähän: jonkin verran rankoja olen kantanut naapuritontin harvennuksen jäljiltä.

Ensilumi satoi tänään. Lunta kertyi lähinnä vain rakennusten katoille, ja tämä taitaakin olla vuoden kierrossa ainoa mahdollisuus havaita järven eri rannoilla olevat mökit, saunat ja liiterit. Maastoon taitavastikin sijoitettujen rakennusten katot erottuvat selvästi.

Tällaista en muista viime syksyltä: pienempien mäntyjen ja kuusien oksille on kertynyt runsaasti kirkkaankeltaisia koivunlehtiä, kuin kultarahoja.

Kahvia juodessa katselen ikkunasta järveä, huomaan ajattelevani jo hiihtoretkiä jäällä.

Luonnonläheistä

2009-05-19T20:23:01+03:00

Päivän luontokokemus on ollut kesän ensimmäinen havainto kuusenkerkistä, vaaleista ja pehmeistä uusista neulasista, joista lähiviikkoina näkee kuusen vuosikasvun. Kauempaa ne erottuvat tässä vaiheessa vain pieninä vaaleina täplinä oksankärjissä.

Toisen saarikesän käynnistyttyä luontoon liittyviä aivan uusia elämyksiä tulee vastaan harvemmin. Se näkyy myös blogin päivitystiheydessä. Kuusenkerkkiäkin ihailin ja keräsinkin viime keväänä, tarkoituksena keittää niistä siirappia, joka sitten ei onnistunut ihan toivotusti. Siirappi kovettui jäähtyessään lähes lasinkovaksi. Purkki taitaa olla jääkaapissa vieläkin, unohtui sinne.

Yksi uusi asia on viime päivinä ollut se, että olen kerännyt maastosta kuivia oksia polttopuuksi. Viime kesänä "varsinaista" polttopuuta oli niin paljon, että oksien kerääminen jäi. Saaressa on paljon vanhoja, suuria puita ja siksi myös maahan pudonneita oksia, paksujakin. Kopallisen keräämiseen ei varttituntia enempää kulu eikä sitä varten tarvitse liikkua kuin aivan pienellä alueella.

Kun sillä saaliilla saa lämmitettyä saunan - johon vesi on kannettu järvestä - seurauksena on hyvin kokonaisvaltainen tuntu luontoympäristössä elämisestä.

--- --- ---

Kottikärryn renkaasta on talven aikana vajunut ilma. Pyörä täytyy irrottaa ja käydä täyttämässä kylän huoltoasemalla; polkupyöränpumppuni on sen mallinen, että sitä ei saa sovitettua kottikärryn pyörän venttiilin juureen. Naapuri on maalannut liiterirakennuksen ja lupasi seinän vierestä purkamansa vanhan polttopuupinon sopuhintaan kun kärrään puut pois.

Potkukelkka ja pallogrilli

2009-05-05T10:24:01+03:00

Vappuviikonloppua päästiin viettämään jo saareen. Mennessä jäätä oli vielä venevajan lahdessa, mutta veneelle löytyi hyvin jo väylä - ja airoille, niistähän se pikemminkin on kiinni. Airojen käyttö vaatii yllättävänkin leveän väylän.

Rospuuttoaika jäi puoleentoista viikkoon. Muutos jäätilanteessa oli nopea; kaksi viikkoa sitten läksin vielä hiihtämään mökin edustalta järven jäälle ja nyt jo grillasimme, sortseissa, samassa rannassa. Punainen potkukelkka odotti vielä nurkalla varastoon viemistä. Tällä kertaa se jäi siis saareen kesäksi.

Kaivon pumppu on taas paikoillaan, ja hanasta tulee vettä. Sitä ei heti muistanut, vaan tapaili vielä punaista vesiämpäriä, jolla vesi haettiin talvella kaivosta.

Käytössä oleva asuinpinta-ala kaksinkertaistui, kun uuden ja vanhan puolen välinen oviaukko avattiin. Kesäasuminen alkoi siis siltäkin osin. Kun vielä siivousurakkakin saatiin valmiiksi (suurimmalta osin kumppanin ansiosta), viihtyisyys lisääntyi olennaisesti.

After Ski

2009-04-23T21:38:01+03:00

Viime ja tällä viikolla kaupunkipäiviä Lahdessa ja Oulussa; toissapäivänä saaressa käymässä. Hiihtokelejä oli vielä, muttei enää kovin hyviä. Järven jää oli jo aika lumeton ja siksi liukas, mutta yöpakkasista johtuen kuitenkin kuiva. - Kuvassa vanhan ladun jälkiä jäällä.

Nyt en enää yritäkään saareen ennen kuin jäät ovat lähteneet. Jokunen viikko siihen voi mennä. Viime vuonna tähän aikaan veneellä jo pääsi, tarkistin valokuvista että kävimme tutustumassa paikkaan 25. huhtikuuta. Venevajan suojainen lahtikin oli silloin jo lähes vapaana jäästä. Se näyttäisi jäätyvän ensimmäisenä ja vapautuvan jäistä viimeisenä. - Ja vappunahan otettiinkin sitten jo uimapukukuvia.

Saarivuosi on siis umpeutumassa, mutta blogia jatkan toistaiseksi. Ainakin kesää on tarkoitus vielä mökillä viettää, ja mahdollisesti viikonloppuja vielä syksylläkin.

Jälkiä jäällä

2009-04-11T15:55:01+03:00

Kuvissa 1.-2. olevat jäljet ovat saman eläimen (linnun?). Ne ovat n. 15 senttiä leveitä; jäljillä on etäisyyttä hangessa enimmillään noin 25 senttiä.

Kuvassa 3. olevat jäljet ovat noin 20-senttisiä halkaisijaltaan, etäisyyttä niillä on enimmillään noin 1 metri.

Mistähän eläimistä voisi olla kyse?

Kuvat 1.-2.

Kuva 3.

Suomen kieltä toisin korvin

2009-04-09T11:32:01+03:00

Yksi viime viikkojen lukuelämyksistä on ollut Philippe Guicheteau:n Sunnuntaikirjeitä Suomesta (Tammi 2008). Kirjoittaja on asunut ja opettanut ranskaa Suomessa parikymmentä vuotta. Kirjeissään Ranskassa asuvalle ystävälleen hän kuvaa oivaltavasti ja hauskasti täällä kokemiaan asioita. Kieli-ihmisenä hän on kiinnittänyt huomiota esimerkiksi radiossa johonkin sanaan, joka kuulostaa erityisen komealta, aggressiiviselta, rajulta, rauhoittavalta tai korealta vaikkei hänellä ole aavistustakaan mitä se tarkoittaa.

Guicheteau:n lempisana on muurahainen. Hän opastaa ranskalaista ystäväänsä: Lausu se mouu ra haille nène. Painota kunnolla alun m:ää ja sitä seuraavaa pitkää ou:ta, täräytä r hyvin kevyesti, älä unohda ääntää h:ta äläkä venytä lopun è:tä, kuten ranskalaisilla on taipumus tehdä.

Vaikka se on vaikeaa, hän kehottaa harjoittelemaan ja yrittämään lausua sana pehmeän kostealla, trooppisella äänellä. Lopuksi kirjoittaja kysyy: Kuinka noin pitkä ja raukea sana voi tarkoittaa niin pientä ja riuskaa eläintä? Ranskaksi muurahainen on fourmi.

--- --- ---

Joskus kuulin joidenkin unkarilaisten suomen kielen opiskelijoiden keränneen myös suosikkejaan. Huolellisesti ääneen lausuttuina nämä ovatkin hauskoja: Tutuntuntuinen sekä Luulitko minua joksikuksi muuksi?

Murresanoista oma suosikkini on lumsae. Terveiset vaan Konneveden suuntaan, onkohan tätä vanhan lumen surmaa esiintynyt siellä viime päivinä?

Island in the Sun

2009-04-09T11:07:01+03:00

Muutaman kaupunkipäivän jälkeen eilen takaisin saareen.

Värien kontrasti on nyt tässä ympäristössä suurimmillaan: varsinkin auringon paistaessa vihreä saari korostuu häikäisevän valkoisessa lumipeitteisessä järvessä.

Kevät on siis edennyt saaressakin nopeasti, lunta on enää pieninä laikkuina siellä täällä. Saaren eteläpäässä lunta ei ole lainkaan, ja kaivolle johtavalla polulla maa tuoksuu jo. Joutsenten ääniä kuuluu paljon, pimeällä ne (ja varsinkin niiden kaiku!) ovat erityisen vaikuttavia, samoin tänään aamusaunassa kun ne tuntuivat kuuluvan aivan ikkunan takaa.

En tullut enää saareen autolla. Jäätie mantereelta kulkee reittiä, jossa ei virtauksia ole, ja jää olisi hyvin vielä kantanut auton, teräsjäätä on useita kymmeniä senttejä. Jään päällä on kuitenkin paikoin vettä ja sielläkin missä vettä ei ole näkyvissä, sitä on muutaman sentin paksuisen lumikerroksen alla. Auto jäisi helposti kiinni. Pulkalla vedin tavarat saareen, hyvin se sujuu niinkin.

Tänä aamuna kello herätti seitsemän jälkeen katsomaan, onko yöpakkanen tehnyt jään kulkukelpoiseksi suksilla. Ja olihan se, luistelutyylillä kiersin järven, vähän kankeasti perinteisen tyylin suksillani, mutta upea elämys taas kerran. Tauon pidin Kantturasaaren tutulla kivellä, joka oli paljastanut jo koko sammaleisen peitteensä lumen alta, saaren itäpuolella vaikka onkin .

--- --- ---

Toisen kesän viettäminen saaressa on varmistumassa, vuokrausehdoista on sovittu. Ensi viikon jälkeen varaudun kuitenkin siihen, että saareen ei vähään aikaan pääse. Sellaiset tavarat, joita ei kesällä täällä välttämättä tarvita, vien pois pulkalla lähipäivinä. Se on selvästi kätevämpää kuin tavaroiden lastaaminen veneeseen syksyllä.

Jääkuvia

2009-03-30T22:13:01+03:00

Kävin postinhakureissulla katsomassa miltä venevajassa näyttää näin kevättalvella. Vajan lattialankut ovat jääneet osin veden alle syksyllä, ja muun muassa tällaisia kuvakulmia tarjoutui.

Äänekästä hiihtoa

2009-03-27T21:35:01+02:00

Saarivuoden aikana on kertynyt useampiakin ainutlaatuisia luontokokemuksia. Yksi niistä on ollut kuluneen viikon hankikanto. Vain lapsena muistan olleeni jonkin verran ilmiön kanssa tekemisissä, niin kaupunkilainen olen.

Niin Lahdessa Kymi- ja Joutjärvellä kuin täällä Hirvijärvelläkin hanki on kantanut aamusta iltapäivään asti mainiosti, varsinkin hiihtäjää. Tunne on ollut lähes samanveroinen kuin syksyllä kun jää ensi kertaa kantaa, lapsenomaisen riemastuttava. Mutta vasta sitten kun sen huomaa: ensimmäisinä hankikannon päivinä yritin (kaupunkilaisjärjellä?) hiihtää Kymijärven huonokuntoisella ladulla jonkin matkaakin ennen kuin huomasin, että vieressä olevan hangen päälle voi nousta, kuin pöydän pinnalle, ja hiihto sujuu siinä kuin leikiten.

Hangen päällä hiihtäessä syntyvää ääntä on vaikeaa kuvailla. Se on yllättävän voimakas, jonkinlainen kohina, jossa tuntuu olevan onttoa kaikua. Ohuen jäätyneen lumikuoren alle jää siis sen sen verran tyhjää tai ainakin huokoinen kerros?

Meitä on muitakin, joille hankikanto ei ole itsestään selvä sääilmiö. Matti Mäkelä toteaa Sääkirjassaan kestohangen olevan suurelta osin tuntematon. Muussa tapauksessa se voisi hänen mukaansa olla ilman muuta Suomen matkailun suurin valtti: siinä missä eilen oli upottava lumi, on aamulla kova, varma tie kulkea mihin suuntaan hyvänsä.

Kestohanki on ainutlaatuinen ilmiö maailmanlaajuisestikin, se perustuu Skandinavian sijaintiin meri- ja mannerilmaston välimaastossa.

--- --- ---

Viime päivien - ja varsinkin öiden - pakkaset ovat muutenkin helpottaneet liikkumista: jään päällä oleva vesi on jäätynyt eikä enää haittaa hiihtämistä, ja jäätiekin on hyvässä kunnossa. Mökkinaapuri oli mitannut jään paksuudeksi tiellä 50 senttiä, teräsjäätä. Sellainen kestää 7 tonnin ajoneuvoyhdistelmän. Tuntuu uskomattomalta, että reilun kuukauden kuluttua samalla paikalla lainehtii vesi.

Painavampien tavaroiden viemisen mantereelle olen jo aloittanut, kirjoista. Jos olen saaressa vielä kesän, on pärjättävä vähemmällä. Auton kesärenkaatkin on tietenkin kätevämpi viedä saaresta nyt, mantereen venevajalle vien ne tilapäisesti.

Kevään merkkejä saaressa ei vielä ole niin paljon kuin kaupungissa. Aurinko on sulattanut lunta lähinnä vain kivien etelän puolisilta sivuilta, joiltain isommilta mättäiltä ja jonkin verran rakennusten seinustoilta. Lämmintä seinustoilla kuitenkin auringon paistaessa toki jo on.

Viivi ja Wagner Oravaluodolla

2009-03-18T22:04:01+02:00

Kevään merkit eivät saaressa juurikaan vielä näy, mutta kuuluvat kyllä, pikkulintujen jatkuvasti lisääntyvänä lauluna. Viikon aikana, jonka olen nyt täällä tällä erää ollut, kevään edistymisen huomaa lisäksi oikeastaan vain veden lisääntymisenä järven jäällä. Vesi tulee näkyviin paikka paikoin moottorikelkkaurien kohdalta ja myös sukset uppoavat lumen alla olevaan muutaman sentin vesikerrokseen. Hiihtoreittiä onkin pitänyt muuttaa, järven eteläpäässä olevan Hirvisalon saaren ja mantereen välisen salmen läpi ei enää pääse.

Myös "omaan" saareen johtavalle jäätielle on noussut vettä muutaman kymmenen metrin matkalta. Ei paljoa, kyllä siitä ajamaan pääsee, eikä se vielä pitkään aikaan vähennä jään kantavuutta.

Postinkin olen hakenut viime päivinä suksilla. Vaikka maisema on vielä aivan talvinen - maaliskuu ei vielä näytä maata, niinkuin vanha sanonta lupailee - on kuitenkin sen verran lämmintä jo, että pysähdyin eilen ja tänään lukemaan Hesaria reitille osuviin pikkusaariin. Molemmat saaret ovat hyvin pieniä, vain muutama puu kasvaa niissä. Vain toisella niistä on peruskartassa nimi, Oravaluoto.